Menneenä viikonloppuna starttasi vihdoin kotimainen polkujuoksun kisakausi, kun Helsinki Trail Run juostiin helteisillä Helsingin Paloheinän poluilla. Tahdoin ehdottomasti ilmoittautua heti mukaan kisaan, kun sain kuulla sen järjestettävän. Ajatuksena oli tämän 10km kisan toimivan hyvänä valmistautumisena 10.7. juostavaan Nuts Ylläspallaksen 160km kisaan. Saisin kisakauden avattua ja ylimääräiset kisajännitykset purettua. Samalla saisin testattua omaa kuntoa hienolla maksimihapenottoa mittaavalla matkalla.
Oma kevään ja alkukesän harjoittelu on ollut määrällisesti runsasta ja kisaa edeltävällä viikolla en keventänyt harjoittelua kisaa varten vaan harjoituskuormaa oli runsaasti alla. Tämä ainoastaan, jotta parin viikon päästä 160km sujuisi mallikkaasti. Kroppa tuntui kisa-aamuna kuitenkin ihan hyvältä ja lähdin luottavaisin mielin kisaamaan.
Kisa lähti käyntiin vauhdikkaasti. Eetu Nordmanin kanssa lähdimme heti paukusta kaksikkona kohti ensimmäisen kilometrin mäkirummutusta. Kisan reittihän on hyvinkin kaksijakoinen ja haastaa juoksijaa monipuolisesti. Ensimmäisellä kilometrillä juostaan Paloheinän mäkeä eri suunnista ylös alas pari kertaa. Tämän jälkeen vedetään karkeasti 8km teknisesti vaihtelevaa melko tasaista maastoa ja lopussa pumpataan alussa juostut mäet uudestaan ennen saapumista maaliin. Lähdin kärkeen ensimmäiseen mäkeen. Eetu otti vetovuoron seuraavaan mäkeen ja tässä järjestyksessä lähdettiinkin tasaisemmalle osuudelle. Oma juoksu tuntui hieman tukkoiselta, mutta ajattelin kropan aukeavan kunnolla kisan edetessä. Se ei kuitenkaan auennut ihan sillä tavalla mitä odotin, ja sainkin käskyttää kovasti kroppaa koko ajan yrittäen pysyä Eetun perässä. Loppupuoliskolla kuitenkin vetovuoro vaihtui ja yritin rentouttaa hivenen omaa juoksua, jotta lopun mäissä riittäisi iskua. Tässä vaiheessa oli jo selvää, että siellä kisa vasta ratkaistaan, kun kumpikaan ei matkan aikana saanut toista karistettua kannoilta.
Viimeisen 1,5 kilometrin aluksi Eetu teki selvän iskun lopun mäkiosuudelle lähestyttäessä. Pystyin seuraamaan perässä, mutta happea sai haukkoa jo aivan maksimisykkeillä. Tästä tultiinkin ekaan mäkeen. Nyt mentiin rehellisesti hapoilla ja huohotus taisi molemmilla olla sen mukaista. Eetu edellä minä perässä pääsimme mäen päälle ja seuraava alamäki olikin sitten varmasti huvittavaa katseltavaa, kun kummallakaan alamäki ei meinannut millään rullata hapot jaloissa. Toiseen mäkeen oli kuitenkin laitettava kaikki peliin. Yritin seurata sen, mitä kykenin. Eetu sai eroa tehtyä muutamia metrejä, mutta en ollut vielä menettänyt toivoa vaan yritin vielä vikassa maaliin vievässä alamäessä rutistaa eroa kiinni. Ero kuitenkin kasvoi ja itse en kovempaa päässyt. Maaliin tulinkin tiukan otatuksen jälkeen 11s. kisan voittajalle Eetulle jääneenä.
Maalissa en ehkä koskaan ole ollut yhtä puhki kuin lauantaina olin. Kisa oli kova ja helle vielä korosti tuntemusta. Oma jalka ei ollut parhaalla mahdollisella syönnillä, mutta sen osasinkin odottaa kovan treenirupeaman päätteksi olevan mahdollista. Kisakauden sain kuitenkin avattua mahtavalla otatuksella hyvän kaverin kanssa. Hieno kisa!
Helsinki Trail Run tarjosi erinomaisesti järjestetyn tapahtuman, jossa oli hienosti huomioitu vallitseva tilanne mm. usealla eri lähtöryhmällä ja erittäin selvillä ennakko-ohjeilla kilpailupaikalla toimimiseen. Voin vahvasti suositella tapahtumaa kaikille iästä ja kuntotasosta riippumatta. 10km vaihteleva matka tarjoaa kaikille erinomaisen mahdollisuuden polkujuoksuun upeilla Helsingin Paloheinän poluilla.
Leave a Reply