Osa 1: Valmistautuminen juoksuun
Prologi
Juhannuksen 2020 vietimme Rukalla, missä Juuso juoksi omatoimisen satamailisen, ja itsekin köpöttelin reittiä 60km Hautajärveltä Basecampiin. Ilmeisesti olin jotenkin saanut tämän idean satamailisesta Juuson päähän, ja viikkoa myöhemmin se kostautui, sillä löysin itseni Ylläkseltä valmistautumasta Hetta–Pallas-juoksua varten Juuson kanssa. Olin viime vuonna luvannut itselleni vältteleväni pitkiä matkoja ainakin muutaman vuoden ajan, mutta tässä sitä oltiin starttaamassa toiselle yli maratonin mittaiselle juoksulle reilun viikon sisään.

Valmistautuminen ja varusteet
Erotuksena viime viikon Karhunkierroksen lenkistä, jossa saimme huoltoa n. 20 kilometrin välein, ei täällä tunturien keskellä huoltaminen onnistukaan niin helposti. Tästä syystä olin erityisen tarkka riittävän energian sekä tarpeellisten varusteiden mukaan ottamisesta. Olin tutustunut reittiin huolellisesti etukäteen vaelluskartan avulla, vaikka osin reitti olikin muistissa vuoden 2018 Pallas–Hetta juoksun jäljiltä. Kartasta tarkistin tupien väliset etäisyydet, ja laskin tarpeellisen energian ja veden määrän näiden etappien perusteella.
Edellisen viikon Karhunkierros oli verottanut eväitä sen verran, että tälle lenkille lähdettiin Jounin kaupan antimien voimin. Kaupasta tarttui mukaan karkkia, pähkinöitä sekä muutama hätävarageeli. Lauantai-ilta kuluikin rattoisasti pähkinöitä ja karkkeja laskiessa. Koostin näistä herkuista 150 ja 250 kilokalorin eväspusseja. Pienemmät pussit oli varattu alun lyhyemmille pätkille, eli Hetta–Pyhäkeron tupa (7km) sekä Pyhäkero–Sioskuru (8km). Isommat pussit olivat loppumatkan etapeille Sioskuru–Hannukuru (13,6km), Hannukuru–Montellin maja (13km) ja Montellin maja–Pallas (14km). Oma arvio juoksun kestosta oli 6-7h, ja laskin energian riittävän hyvin tälle ja pidemmällekin ajalle. Mukanani oli kaiken kaikkiaan siis n. 1500 kcal energiaa karkin, geelien ja pähkinöiden muodossa. Siskoni Liina oli patikoimassa Vuontisjärveltä Montellin majalle mukanaan hieman eväitä, eli reitin loppupäässä olisi tarvittaessa saada energiatäydennystä.

Retken turvallisuusvastaavana pakkasin eväiden lisäksi mukaan pienen ensiapupussin, mihin olin kerännyt särkylääkettä, laastareita, puhdistuspyyhkeitä, nesteytysjauhetta, suolaa sekä sokeria. Lisäksi mukana oli tietysti kisojenkin varustelistalta tutut vesitiivisti pakatut avaruuslakana ja itseliimautuva tukiside. Olin alunperin pakannut mukaan myös ohuen kuoritakin, mutta lämpötilan näyttäessä yli 20 astetta jätin tämän viime hetkellä pois matkasta, sillä ajattelin avaruuspeitteen tarjoavan tarpeeksi lämpöä mikäli yön joutuu viettämään autiotuvassa.
Koska huoltoa ei varsinaisesti ollut saatavilla, oli nesteytys yksi tärkeimmistä mietittävistä asioista matkalle lähdettäessä. Tunturiin oli luvassa varsin lämmin ja aurinkoinen päivä, mikä lisää nesteen tarvetta entisestään. Matkaan lähdettiin kahden täyden lötköpullon kanssa, toisessa 0,5 litraa urheilujuomaa ja toisessa 0,5 litraa vettä. Tässä vaiheessa kesää runsaslumisen talven jäljiltä oletimme tunturipuroissa olevan runsaasti vettä, jolla täyttää pulloja matkan varrella. Jos jotain kävisi, on matkan varrella useita tupia, joissa voi keitellä huonompilaatuistakin vettä juomakelpoiseksi. Mukanamme oli lisäksi Salomonin suodattimella varustettu lötköpullo tilanteita varten, joissa emme saisi tarpeeksi puhtaan oloista vettä luonnosta.

Turvallisuusvastaavan varusteet
Varustelistaus:
- Salomon Alfa 2 t-paita ja Salomon Move on -urheilutoppi
- Salomon Sense -shortsit
- Salomon Sense Ride 2 -kengät
- Salomon S/Lab Sense Ultra 5 -juomaliivi
- Suunto 9 -kello ja sykevyö, reitti ladattu kelloon
- Aurinkolasit
- 3 x lötköpullo ja 1 x lötköpullo suodattimella
- 5 geeliä, 3 pussia karkkia ja pähkinöitä
- Motivaatiokeksi ja -laku
- Ensiaputarvikkeet: tukiside, avaruuspeite, särkylääkettä, puhdistuspyyhkeitä, omat lääkkeet
- Puhelin
Osassa 2 siirrymme Hettaan ja aloitamme juoksuretken.
Leave a Reply