Osa 2: Hetta-Hannukuru
Sunnuntaina 28.6. herätyskello soi klo 7:30. Nautimme tukikohdassamme 7 Fells Hostellissa aamupuuroa, jota oli hieman vaikea saada alas. Kisajännitystä ilmassa! Kello yhdeksän starttasimme Äkäslompolosta kohti Hettaa. Nälkä iski ensimmäisen kerran jo saapuessamme Hettaan puoli yhdentoista aikaan. En kuitenkaan tässä vaiheessa enää tajunnut syödä, joten lähdin matkaan hieman nälkäisenä puolikkaan puurolautasellisen voimin.
Tarkoituksenamme oli juosta virallinen vaellusreitti kokonaisuudessaan, eli matka alkoi Ounasjärven ylityksellä vesiteitse. Olimme soittaneet Koru Laakson Tuomolle jo edellisenä päivänä tilataksemme venekyydin sunnuntaiksi klo 11. Tuomolta saisi tarvittaessa myös auton siirron Hetasta Pallakselle, mutta meillä oli mukana siskoni Liina kuljettajana ja huoltajana, eikä tälle palvelulle ollut tällä kertaa tarvetta.
Reissuun oli lähdössä myös kaksi porukkaa vaeltajia, joiden kanssa jaoimme venekyydin. Liina tuli mukaan saattamaan, ja sai vielä paluumatkalla Hettaan Tuomolta kierroksen paikallisilla nähtävyyksillä. Ounasjärven toisella puolella teimme vielä nopean varustetarkistuksen. Tämä oli tarpeen, sillä edellisellä viikolla olin unohtanut koko juoksurepun mökille, ja juoksin Karhunkierroksen ensimmäiset 30 kilometriä vain vesipullo kädessä. Tällä kertaa kaikki tarpeellinen oli kuitenkin mukana, ja pääsimme starttaamaan reitille klo 11:20.
Reitin ensimmäiset 7km juoksenneltiin melko helppokulkuisessa tunturimetsässä. Matka Pyhäkeron tuvalle tuntui todella lyhyeltä, eikä tällä pätkällä käynyt mielessäkään syödä vielä eväitä. Tuvalla olisi myös ollut kaivo, mutta veteenkään emme olleet vielä tässä vaiheessa ehtineet koskea. Tuvalta alkoi pitkä, vähitellen jyrkkenevä nousu Pyhäkeron huipulle. Koska olimme matkassa retkimielellä, kävelimme suosiolla lähes koko nousun ylös. Ylhäällä vietimme tovin ihailemassa maisemia ja ottamassa kuvia ja videoita muistoksi. Pyhäkerolta päästiin laskettelemaan alas vauhdikkaasti hieman kivikkoista, mutta kuitenkin juostavaa polkua. Omiin vahvuuksiini ei kuulu alamäkijuoksu, joten Juuso joutui matkan varrella vähän väliä odottelemaan rauhallisempaa juoksijaa. Jossain vaiheessa alamäkeä taisin ensimmäistä kertaa mainita Juusolle näläntunteesta. Juuso totesi välittömästi tämän olevan huono merkki, joten ryhdyin kiireessä kaivamaan karkkipussia juomaliivin taskusta välttääkseni seinän joka kuulemma saattaisi pian olla vastassa. Nälkä menikin onneksi ohi pikaisella energiatankkauksella.
Pyhäkerolta laskeuduimme Sioskuruun, jonka tuvan vieressä olevasta purosta täytin ensimmäistä kertaa vesipullon. Pullo ei ollut vielä juurikaan tyhjentynyt, mutta ajattelin täyttämisen olevan kuitenkin tässä vaiheessa fiksua. Seuraava etappi Hannukuruun oli kuitenkin 13km. Vuoden 2018 kisasta oli jäänyt mieleen, että reitti on Hetta-Hannukuru -välillä nopea ja juostava, ja Pallas–Hannukuru -välillä hidas ja kivikkoinen. Hannukuruun matka sujuikin joutuisasti avotunturissa helppoa polkua ja pitkospuita pitkin. Pitkokset olivat osin huonossa kunnossa, mutta niitä ilmeisesti ollaan tänä kesänä uusimassa, sillä reitin varrelle oli jo tuotu uusia lankkuja odottamaan asennusta. Pahakurun autiotuvalla noin kilometri ennen Hannukurua reitti meni hetken lumihangessa. Jääkylmä lumi tuntui ihanan viilentävältä auringon paahteessa! Tässä jäimme tietysti myös hetkeksi kuvailemaan, sen verran eksoottista on kunnon lumihanki kesäkuun loppupuolella.
Hannukuruun saavuimme noin 2,5 tunnissa. Hannukuru on kuin lomakeidas keskellä tuntureita, sen verran hienoksi on paikat laitettu. Juuso epäili matkalla kaivoveden laatua, mutta saapuessamme Hannukuruun huomasimme iloksemme, että kaivo oli desinfioitu lokakuussa 2019. Vesi olikin ihanan raikasta ja kylmää, ja täytimme tässä kaikki pullot seuraavia etappeja varten. Pullot täytettyämme meinasimme vahingossa jatkaa matkaa talvireitille, mutta onneksemme huomasimme väärän suunnan jo pian Hannukurun saunan jälkeen.
Matka jatkuu osassa 3, Hannukuru-Pallas.
Leave a Reply