Osa 3: Hannukuru-Pallas
Hannukurusta maasto muuttui samantien hitaaksi, ja ensimmäiset kilometrit Pahakuruun olivatkin melkoista taiteilua kivikkoisella ja juurakkoisella polulla. Mieleen palasivat alkumatkasta kohtaamamme vaeltajat, jotka kysyivät, eikö juoksu ole hankalaa näin kivikkoisessa maastossa. Vastasin heille tämän olevan vielä helppoa verrattuna Pallaksen pään kivikoihin. Tässä kohtaa reittiä helppokulkuisimmat osat ovat tosiaan takanapäin, ja maasto jatkuu mäkisempänä ja kivikkoisempana. Tämä alkoi vähitellen tuntua myös juoksussa, ja tankkasinkin karkin lisäksi varmuuden vuoksi myös muutaman geelin. Olin jo aikaisemmin miettinyt, miten kroppa suhtautuisi toiseen pitkään suoritukseen näin lyhyen ajan sisällä, mutta pientä väsymystä lukuunottamatta jalat tuntuivat vielä paremmilta kuin Karhunkierroksella.
Maasto oli itselleni sen verran haastavaa, että Juuso sai tuttuun tapaan ihailla maisemia tuon tuosta minua odotellessa. Pidin kuitenkin onneksi kiinni omasta vauhdista, sillä Juuson kyytiin lähteminen olisi todennäköisesti kostautunut reitin viimeisillä kilometreillä. Vuonna 2018 matka Pallakselta Hannukuruun oli tuntunut melko toivottomalta, ja olin silloin melkein vihainen siitä, että jouduin juoksemaan kivikossa ja juurakossa luvattujen tunturibaanojen sijaan. Tällä kertaa kivikko ei onneksi tuntunut aivan yhtä toivottomalta, vaikka väsymyksessä ei jalkoja jaksanut nytkään erityisemmin nostella. Karkkia syödessä ja maisemia ihaillessa matka kuitenkin taittui hitaasti mutta varmasti.
Ensimmäinen etappi Hannukurun jälkeen oli Suaskurun autiotupa. Tältä tuvalta meinasimme taas lähteä seuraamaan talvireittiä, mutta totesimme nopeasti polun olevan aivan liian pieni ollakseen oikea. Nopea suunnan korjaus, ja olimme taas reitillä. Suaskurusta reitti alkoi vähitellen nousta kohta Lumikeroa. Karhunkierroksella oli jäänyt harmittamaan ylämäen puute, mutta nyt sitä oli tarjolla! Lumikerolle noustiin melko loivaa polkua, jonka kisatilanteessa varmasti pystyisi juoksemaan. Tänään ylämäet mentiin kuitenkin rauhassa kävellen, ja keskityin taas tankkaamaan energiaa matkalla Lumikeron huipulle. Yksi reitin hienouksista on itselleni se, että reittiä näkee monin paikoin pitkän matkaa eteen- ja taaksepäin. Huipulta avautuivat upeat maisemat yli tuntureiden ja kurujen, ja sain lisää voimaa nähdessäni alkumatkan tunturit jo pitkällä takanapäin. Pallaskin häämötti jo horisontissa!
Lumikerolta laskeutuessa pääsin vihdoin kulkemaan läpi poroaidan! Jostain syystä olin tästä kokemuksesta hyvin innoissani, ja olinkin tainnut tästä Juusolle puhua jo muutaman kilometrin ajan. Matka jatkui kohti Montellin majaa, missä Liina odotteli meitä eväiden ja veden kanssa. Vaikka täytin kolme pulloa Hannukurun kaivosta, oli jano ollut valtava tämän etapin ajan, ja juoma oli jo lähes lopussa. Montellin majalla pidimme pitkän, lähes kymmenen minuutin pituisen huoltotauon. Sain Liinalta juustosämpylän, jolla sain vihdoin taltutettua Hetasta saakka vaivanneen nälän. Joimme nopeasti kaiken Liinan tuoman veden, mutta kanssamme taukoa viettäneet vaeltajat osasivat onneksi neuvoa meille vierestä löytyvän raikasvetisen puron. Täytin pullot loppumatkaksi ihanan kylmällä vedellä. Enää 15 kilometriä jäljellä!
Montellin majan jälkeen reitille ilmaantui paikoitellen isompaa rakkakivikkoa. Väsymystila alkoi olla jo sellainen, ettei juoksusta meinannut enää tulla mitään. En käytä juuri koskaan pitkien kisojen ulkopuolella juomaliiviä, ja tuntui että sekin alkoi nyt painaa selässä. Alkumatkasta ihanalta tuntunut reitin näkyminen pitkälle horisonttiin ei enää tuntunutkaan niin mukavalta. Montellin majan jälkeen reitillä on enää Nammalakurun tupa, jonka jälkeen seuraava etappi onkin Pallas. Olin jo alussa päättänyt seurata vaellusreitin merkkejä, ja skippaavani Taivaskeron mikäli reittimerkinnät eivät sinne ohjaisi. Kun Pallas alkoi lähestyä, näkyi jo kaukaa valkoinen vana polun vierellä. Luulin tätä aluksi lumivalliksi, mutta lähemmällä tarkastelulla kyse olikin valkoisista sorasäkeistä, jotka odottivat levittämistään. Pallaksen pään reitti tulee siis tulevaisuudessa olemaan erittäin nopea!
Juuso lähti loppumatkasta juoksemaan omaa tahtiaan, ja kohtasin hänet seuraavan kerran muutaman kilometrin päässä maalista. Juuso päätti lähteä vielä Taivaskerolle, itse juoksisin suoraan hotellille. Kylmä olut oli ollut mielessä jo muutaman kymmenen kilometrin ajan. Juoksin viimeiset alamäet melko rauhallisesti, sillä en halunnut saada jalkoja jumiin enää tässä vaiheessa. Matkalla oli kuitenkin lähdetty retkimielellä, ja tulevalla viikolla olisi tarkoitus juosta normaalisti. Kaarsin hotelli Pallaksen pihaan suunnitellusti ajassa 6:03, ja juoksin melkeinpä suoraan ravintolan tiskille. Siirryimme Liinan kanssa nauttimaan kylmää alkoholitonta olutta ja vichyä terassille. Kävin tässä nopeasti läpi eväitä, ja totesin saaneeni syötyä vain yhden karkkipusseistani kokonaan. Muista olin napsinut vain muutaman karkin ja pähkinän. Väsymystä olisi ehkä saanut hieman ehkäistyä paremmalla tankkauksella. Onneksi kyseessä ei kuitenkaan ollut kisasuoritus, ja tästä on hyvä ottaa opiksi!
Muutamaa minuuttia myöhemmin Juusokin kaarsi paikalle laskettelurinteiden suunnasta. Liina oli katsastanut meille uimapaikan aivan hotellin läheisyydestä. Jääkylmä tunturilampi toimi peseytymisen lisäksi erittäin hyvin palauttavana kylmähoitona! Uinnin ja nesteytyksen jälkeen olo oli ja todella hyvä, eikä väsymyksestä ollut enää tietoakaan. Juoksu oli sujunut odotusten mukaisesti, eikä jaloissakaan ollut erityisempiä tuntemuksia. Hyvillä mielin hyppäsimme autoon paluumatkalle kohti Äkäslompolon tukikohtaa.
Leave a Reply