Tässä Tommin raportti Karhunkierroksen lyhyimmältä matkalta. Julian raportin voitte lukea hänen Ultraelämää -blogistaan!
Saavuin hyvissä ajoin jo keskiviikkona Rukalle. Kisaa edeltävä aika sujui itsellä mukavasti viimeisiä valmistavia treenejä tehden ja muuten vaan makoillen ja tiimikavereiden kanssa jutellen. Oli mukavaa seurata sivusta kuinka muut nouxilaiset valmistautuvat kisaan. Kisapäivänä heräsin minuuttia ennen herätyskellon soimista virkeänä ja valmiina. Aamupala meni alas kolmisen tuntia ennen starttia, kuten suunnittelin. Ennen lähtöä vielä kevyttä hölkkää ja muutama veto.
Lähdin heti paukusta kovaa liikenteeseen, ja juoksin ekan kilometrin rennon lujaa kärjessä. Hieman vauhtia höllätessäni 4 miestä painoi samantien ohitseni. Myllykosken sillan jälkeen muut jatkoivat aivan hurjaa vauhtia. Itse päätin jäädä tässä vaiheessa hakemaan omaa matkavauhtia ja keskittymään omaan kisaani. Sain tosi hyvän rytmin päälle ja pian huomasinkin että Sajaniemen Sonnit olivat tipahtaneet kärjen vauhdista. Pian Tuomas Tervo kaatui edelläni aika pahasti ja tsekkasin että kaverilla on kaikki ok. Tiimikaveri Pekka Itävuo tsekkasi myös Tervon tilanteen, ja jatkettiin tästä Itävuon kanssa samaa matkaa. Juostiin Pekan kanssa Basecampiin hyvää vauhtia, ja saavuttiin ekaan huoltoon hieman yllätyksekseni todella paljon laatimaani aikataulua edellä. Vaihdoin lennosta tyhjät lötköt Antin ojentamiin täysiin. Ekan huollon jälkeen vauhti vielä rauhoittui hieman, ja Pekka seurasi tiukasti perässäni.
Minulle oli ok, että juoksen Pekan kanssa, kunhan juoksen edellä. Tässä vaiheessa tuntui, että kisa on todella hyvin hallussa. Pekka kuulosti olevan huomattavasti minua hengästyneempi meidän vauhdissa. Juominen kuitenkin oli hieman oksettanut alusta saakka, mistä olin hieman huolissani. 18km kohdilla yllättäen sain pienen krampin pohkeeseeni kun otin vähän voimakkaamman askeleen. Rauhoitin heti vauhtia, ja keskityin vain saamaan energiat ja juomat alas. Pekka jatkoi takanani vaikka vauhti hidastui. Pian alkoi tulla kramppeja myös sisäreisiin ja etureisiin. Molemmat pohkeet myös kramppasivat pahasti. Aloin passailemaan vielä lisää vauhdin kanssa, ja Itävuo jatkoi tässä vaiheessa omaa tasaista vauhtia ohitseni. Konttaisen nousussa alkoi jalat olemaan todellakin pois pelistä. Alamäet kuitenkin sain juostua vielä yllättävän kovaa. Konttaisen huollosta taas lennosta pullon vaihto ja kohti vikaa etappia, josta tiesin tulevan tuskallisen hidas. Tällä pätkällä tuli niin pahoja kramppeja, että jouduin kävelemään tasaisellakin pitkiä osuuksia. Sijoitus putosi myös monta sijaa lopussa, mutta tämä ei enää kiinnostanut kauheasti, sillä tiedostin ettei juuri mitään olisi tehtävissä. Maaliin tulin kramppien saattelemana kahdeksantena, mikä on paras sijoitukseni NUTS:in kisassa. Olin kuitenkin pettynyt aikaan, sillä tavoitteet oli ihan toisenlaisessa ajassa.
Yhteenveto. Viimeisen vuoden aikana kehitykseni on ollut todella kovaa. Kynnysarvot ovat nousseet uusille kymmenluvuille ja enkat on paukkuneet vitosella ja kympillä. Tästä, sekä suhteellisen vähäisistä juoksuvuosista johtuen jalat eivät taida vielä kestää sitä, mitä koneella olisi tarjota. Eli yksinkertaisesti lihaskestävyyttä tarvitaan lisää. Kova alkuvauhti ja viileä keli varmasti edesauttoivat kramppien syntymistä. Voi hyvin olla, etten saa vielä lähivuosina ulosmitattua kuntoa tämän mittaisissa suorituksissa. Olen kuitenkin sinut asian kanssa, sillä myös lyhyemmillä matkoilla kehittyminen ja kisaaminen on todella mukavaa puuhaa.