Kauden 2022 ensimmäinen suuri polkujuoksutapahtuma Bodom Trail juostiin 6.-7. päivä toukokuuta. Team Nouxista kisaan starttasivat Julia (12 km), Juuso (21 km) ja Tommi (21 km). Tulosta tuli, sillä Julia ja Juuso voittivat omat sarjansa, ja Tommi sijoittui hienolla juoksulla puolikkaan toiseksi! Seuraavassa raportit juoksijoilta.
Bodomin 12 km Julian kertomana
Talven ja kevään suunnitelma oli alunperin hakea vauhtia radalta ja matolta, koska Rovaniemellä ei montaakaan sulan kelin lenkkiä ennen toukokuun kisoja ehdi saada. Projekti oli edennyt suunnitellusti, kunnes kulkutauti-korona löysi minutkin vain kuukausi ennen kisakauden alkua. Vaikkei tauti päässyt äitymään vakavaksi, teki se ison lommon omaan juoksukuntoon. Ehdin jo epäillä kisastarttien mielekkyyttä, mutta viikko ennen Bodomia alkoi juoksu taas vähitellen rullata. Minun oli alunperinkin tarkoitus juosta Bodomilla ”vain” 12km ja siinä suunnitelmassa pysyin nytkin kun en ollut saanut juostua yhtään yli 13km lenkkiä koko keväänä. Lisäksi sulia polkuja olin viimeksi nähnyt syyskuussa Trans Alpine Runilla Alpeilla. Hyvin rennoin mielin lähdin siis kisaan ja olin valmis mihin vain matkan varrella. Kunhan en nilkkaa taittaisi, etteivät juoksut tähän kisaan kokonaan tyssäisi.
Juoksu tuntui alusta yllättävän hyvältä – parhaalta koronan jälkeen! Lähdin reipasta vauhtia, mutta meno ei tuntunut puskemiselta. Alun hiekkatien jälkeen poluille päästyämme lähdin Pirjon ja Pauliinan peesiin ja vauhti tuntui oikein hyvältä. 4km kohdalla huomasin kuitenkin, että vauhdin ylläpito alkoi painaa. Oli pakko vähän himmata tehoja, että jaksaisin vielä loput 8km! Maija ohitti minut jossain 6 ja 7 km kohdalla ja päätin kokeilla pysyä tässä vauhdissa mukana. Hyvin se onnistuikin ja sain pidettyä rennon reippaan menon 10km kohdalle, josta aloitin loppukirin kohti maalia. 12km maaliin kurvasin ensimmäisenä naisena, vaikka kolme naista oli jo ehtinyt lähteä toiselle kierrokselle. Kaiken kaikkiaan kisa oli hyvä harjoitus ja varmistus, että kulkutauti on karistettu keuhkoista ja reisistä. Nyt on hyvä lähteä tähtäämään loppukesän päätavoitetta eli Trofeo Kimaa kohden!
Juuso – puolikkaan valtias!
Olin viime vuonna katsomassa Bodom Trailia ja tunnelma oli niin hieno, että päätin jo silloin juosta kisan seuraavana vuonna. Kahtena edeltävänä vuonna kisan aikataulu ei oikein natsannut omaan kisakalenteriini, mutta tällä kertaa se sopi täydellisesti kevään ensimmäiseksi startiksi.
Lähdin valmistautumaan kauteen tammikuusta alkaen nousujohteisesti kohti elokuussa juostavaa kauden päätavoitetta UTMB:tä. Treenit ovat sujuneet suunnitelmien mukaisesti ja kunto on noussut jälleen uudelle tasolle. Vaikka treenini ovat tähdänneet yli 100km matkoille, myös VK- ja maksimivauhti ovat laktaattitestien perusteella menneet kivasti eteenpäin.
Olin viikkoa ennen Bodomia vielä epävarma lähdenkö juoksemaan kisaa ollenkaan. Reitillä oli kuulemani mukaan vielä paljon lunta ja jäätä. Kävin kisaviikon maanantaina juoksemassa reitin ja totesin, että reitti on ihan hyvässä kunnossa, vaikka vähän jäätä reitillä onkin. Päätin laittaa Pulsareiden pohjaan muutamat nastat, jotta saisin paremman pidon jäisissä kohdissa. Tein kisaviikolla keskiviikkona vielä itselle juoksu-uran alkuvaiheilta tyypillisen, hieman liian kovan valmistavan treenin. Jalat tuntuivatkin kisan alussa hieman väsyneiltä, mutta kisan edetessä juoksu lähti rullaamaan paremmin.
Lähdin paukusta vetämään letkaa omaan rennon reippaaseen tahtiin. Kukaan muu ei ollut oikein halukas vetämään, vaikka tahti oli ensimmäisillä kilometreillä omasta mielestä melko verkkainen. Ensimmäisen 12km kierroksen lopussa Tommi tuli suopätkällä vauhdilla ohi ja otti heti noin 15 sekunnin kaulan. Luulin, että Tommi vetää loppukiriä ja juoksee 12km maaliin. Kisakeskuksessa huomasin myös Tommin lähteneen toiselle 9km kierrokselle, joten lähdin hyvävoimaisena jahtaamaan. Jossain 15km kohdalla sain Tommin kiinni ja huomasin nopeasti, että yhteinen vauhti alkaa olla turhan kevyttä. Ajattelin, että seuraavassa jyrkässä ylämäessä lähden kiristämään tahtia ja nopeasti sainkin vedettyä yli minuutin kaulan. Viimeisen kilometrin päätin tulla reippaasti, mutta jo nautiskellen kun takana ei näkynyt eikä kuulunut ketään.
Oli hieno huomata, että kehitystä tulee vuosi vuodelta sekä ultrilla että myös lyhyemmillä matkoilla. Ensimmäinen Bodomin voitto sekä kahden minuutin oman ennätyksen parantaminen kertoo siitä, että oikeita asioita on tehty treeneissä. Tästä on hyvä jatkaa treenejä kohti Karhunkierrosta ja kesän vuorikisoja Lavaredo 120km ja UTMB 170km!
Tommi repäisi toiseksi
Pitkältä tuntuneen talven ja kevään harjoittelun jälkeen oli kevään ensimmäisen kunnon kilpailun aika. Koko talvi tuli tahkottua juoksumattoa ja keväämmällä asvalttia oikein olan takaa. Olin mittaroinut kuntoa säännöllisin väliajoin käymällä 10km maantiekisoissa harjoitusmielessä tuloksin 34:32, 34:43 ja 33:13. Viimeisestä, 6 viikkoa ennen Bodomia tehdystä testistä jäi hyvä maku, kun kova panostus vauhtiin palkittiin uudella ennätyksellä. 3 Viikkoa ennen kauden aloitusta tuli kuitenkin takapakkia, kun tulin kunnon flunssaan. Sen seurauksena pidin viisi lepopäivää. Osallistuminen kisaan oli tämän myötä vaakalaudalla, mutta sain kuitenkin pari hyväntuntuista kovempaa harjoitusta tehtyä vielä flunssan jälkeen, joten päätin kuitenkin lähteä viivalle. Voisinhan kaartaa maaliin ekan kierroksen jälkeen, jos ei kulkisi…
Puoli tuntia alkuverryteltyäni otin yhden Noshtin geelin, vaihdoin vielä kisakuteita viime tingassa ja lähtöön tulikin yllättävän kiire. Saavuin lähtöalueelle vain reilun minuutin ennen starttia, ja minulla oli vaikeuksia päästä kisalähtöön mukaan, kun toimitsija kertoi sen olevan jo täynnä. Hetken seliteltyäni minut kuitenkin päästettiin ykköskarsinaan, ja annoin Vähäsen Samille takkini, jolla olin pitänyt alkuverryttelyn lämpöjä kropassa.
Kisa lähti liikkeelle reippaasti, muttei suinkaan yltiökovaa, mikä hieman yllätti. Juoksin alun kuntorataosuuden ehkä kymmenentenä, mutta ohitin pienen porukan vielä ennen polulle siirtymistä, koska en halunnut jäädä niin kauas kärjestä. Otto ja Henri seurasivat Juusoa kuin hai laivaa, minun pysytellessä vähän kauempana kolmikosta pitääkseni yllä omaa rytmiäni. Joissain maastonkohdissa ero minun ja Henrin välillä kasvoi reilusti yli 10 metriin, mutta sain aina porukan kiinni helpommilla pätkillä, joissa koin olevani vahvoilla. Tätä jatkui hieman tylsästikin aina noin kahdeksaan kilometriin saakka. Siitä kisa lähti vasta kunnolla käyntiin: Juuson valitessa puunrungon ylityksen päättivät muut lähteä kiertämään kaatunutta puuta. Välille repesi heti ainakin 20 metrin rako, jota Otolla ja Henrillä ei tuntunut olevan kiinnostusta lähteä kuromaan kiinni. Päätin tässä vaiheessa juosta Juuson kiinni. Näköyhteys taakse katkesi hyvinkin nopeasti, ja jatkoimme Juuson kanssa kahdestaan tästä eteenpäin. Pari kilometriä juoksin Juuson perässä, mutta jollain suopätkällä olin tuntevinani vauhdin hidastuvan. Päätin siinä kohtaa lähteä jatkamaan yksinäni matkaa, kuitenkin isoimpia menohaluja jarrutellen. Tiesin, että matka oli vasta alle puolessa välissä. Ensimmäinen kierros loppui nopean tuntuisesti, ja lähdin innolla seuraavalle kierrokselle.
Se oli märkä. Pikkuhiljaa tiukkojen mäkien ja suossa rämpimisen jälkeen alkoivat jalat tuntumaan väsyneiltä. Juuso sai jossain kohtaa kiinni, mutta ei kuitenkaan lähtenyt heti ohitse. Muutaman kilsan jälkeen jyrkässä ylämäessä Juuso alkoi tekemään selvää eroa, eikä itsellä ollut siihen kyytiin enää paukkuja. Pohkeetkin kramppasivat välillä. Voiton karattua käsistäni keskityin pitämään juoksun kasassa, ja välttämään totaalista seinää. Kramppioireet hävisivät kun olin hieman höllännyt vauhtia, ja nauttinut molempia urheilujuomia joita minulla oli mukana: Laihempaa sekä hieman voimakkaampaa sekoitusta Noshtin korkeaenergistä. Loppumatka menikin hurmoksessa ihmisten kannustaessa polunvarrella. Maalisuoralla vilkaisin vielä taakse, etteivät Otto tai Henkka pääse yllättämään. Viivan ylittäessäni olo oli kaikkensa antanut, tyytyväinen ja ennen kaikkea helpottunut. Helpottunut siitä, etten katkennut, sekä siitä, että kestävyysurheiluun kuuluva epämukavuuden tunne tuli päätökseen.
Kisan jälkeen kuulin monilta, että oli ollut jännittävää ja jopa kivaa seurata kilpailua etänä ja paikan päällä. Tästä tuli todella hyvä mieli, sillä se, että polkujuoksukilpailun seuraaminen voi olla kivaa ja jännittävää, on todella siisti juttu!