Osa 3: Hannukuru-Pallas Hannukurusta maasto muuttui samantien hitaaksi, ja ensimmäiset kilometrit Pahakuruun olivatkin melkoista taiteilua kivikkoisella ja juurakkoisella polulla. Mieleen palasivat alkumatkasta kohtaamamme vaeltajat, jotka kysyivät, eikö juoksu ole hankalaa näin kivikkoisessa …
Hetta-Pallas, osa 2
Osa 2: Hetta-Hannukuru Sunnuntaina 28.6. herätyskello soi klo 7:30. Nautimme tukikohdassamme 7 Fells Hostellissa aamupuuroa, jota oli hieman vaikea saada alas. Kisajännitystä ilmassa! Kello yhdeksän starttasimme Äkäslompolosta kohti Hettaa. Nälkä iski ensimmäisen kerran jo saapuessamme Hettaan …
Hetta-Pallas, osa 1
Osa 1: Valmistautuminen juoksuun Prologi Juhannuksen 2020 vietimme Rukalla, missä Juuso juoksi omatoimisen satamailisen, ja itsekin köpöttelin reittiä 60km Hautajärveltä Basecampiin. Ilmeisesti olin jotenkin saanut tämän idean satamailisesta Juuson päähän, ja viikkoa myöhemmin se kostautui, …
Tomi toiseksi Helsinki Trail Runilla
Menneenä viikonloppuna starttasi vihdoin kotimainen polkujuoksun kisakausi, kun Helsinki Trail Run juostiin helteisillä Helsingin Paloheinän poluilla. Tahdoin ehdottomasti ilmoittautua heti mukaan kisaan, kun sain kuulla sen järjestettävän. Ajatuksena oli tämän 10km kisan toimivan hyvänä …
Polkujuoksuharjoittelu ja kestävyysharjoittelun monipuolisuus
Team Noux visitoi Kangasalan Treelinella 23.11. Aluksi kävimme läpi Oonan, Tomin, Julian ja Juuson harjoittelua kuluneelta kaudelta, sitten Antti piti esityksen otsikolla Harjoittelu ja valmentautuminen. Julia jatkoi puhumalla monipuolisen harjoittelun merkityksestä. Kiitos osallistujille - meitä …
Continue Reading about Polkujuoksuharjoittelu ja kestävyysharjoittelun monipuolisuus
Tomi ensimmäiseksi Sipoonkorpi Traililla!
Sipoonkorpi trail juostiin reilu viikko sitten 21.9. Halusin mennä ehdottomasti mukaan 21km matkalle kahdesta syystä. Ensinnäkin tämä kisa toimisi hyvänä valmistavana kovana vetona ennen 5.10. juostavaa loppukauden päätavoittetta Vaarojen maratonin 65km matkaa. Toiseksi Sipoonkorvessa on hieno ja …
Continue Reading about Tomi ensimmäiseksi Sipoonkorpi Traililla!
Esitys polkujuoksuharjoittelusta, Nuuksio 6.9.2019
Samin pitämän esityksen löydät tästä! …
Continue Reading about Esitys polkujuoksuharjoittelusta, Nuuksio 6.9.2019
Sami Matterhorn Ultraksilla ja Antti BEI 3K:lla
MATTERHORN ULTRAKS SAMI Matterhorn Ultraksin 49 km polkujuoksukilpailu (noususumma 3600 m) sujui yli odotusten ja hieno suoritus palkittiin ensimmäisellä top-10 -sijoituksella (10.) kansainvälisessä ultrakilpailussa! Kilpailua ennen fiilikset olivat ristiriitaiset, koska reitti herätti pelkoa …
Continue Reading about Sami Matterhorn Ultraksilla ja Antti BEI 3K:lla




