Julia – Sans Senja Skyrace!

Sans Senja Skyrace

Sans Senja Skyrace oli tämän kauden neljästä vuorikisasta ainut, jota ei koronan vuoksi oltu peruttu. Kisa on varsin pieni, eikä kansainvälisiä osallistujia ole juurikaan, joten paikallinen tapahtuma saatiin järjestää suositusten rajoissa. Olin valinnut kisan kalenteriini jo melkein vuosi sitten kun olin norjalaisilta ja suomalaisilta juoksijaystäviltäni kuullut siitä paljon hyvää. Senjan saari oli myös lähellä kevään vaihtokohdettani Tromssaa, joten alue oli jotakuinkin tuttua. Aiempina vuosina kisa on järjestetty juhannuksen tienoilla mutta arvaamattomien säiden vuoksi kilpailun ajankohta oli tälle vuodelle siirretty heinäkuun puoleen väliin. Ennätyslumisen talven jäljiltä reitillä oli edelleen yhtä paljon lunta kuin edellisinä vuosina myöhemmästä ajankohdasta huolimatta. Skyracen lisäksi matkavaihtoehtoina tapahtumaviikonlopun aikana oli 100km ja maraton. 

Sans Senja Skyrace alkoi Senjan Fjordgårdista ja kulki 26km matkan vuonon toiselle laidalle Husøyn saarelle. Reitti vei vuonoa ympäröivien vuorten kautta ja matkalle kertyi yhteensä n 2800 nousumetriä. Huoltopisteitä matkan varrella oli yhteensä 4 ja aika-check-pointeja kaikilla huoltopisteillä sekä vuorten huipuilla.

Lähdin kilpailuun yhtä aikaa innokkaana pääsystä viimein kisaamaan skyracejen pariin mutta myös hieman varuillani ja epävarmana omasta vuorikuntotasosta ja jo pidempään vaivanneista nilkoista. Kattaus naisten sarjassa oli kova kun alueen paikalliset juoksijat ja maailmalla kansainvälisissäkin kisoissa pärjänneet vuorijuoksijat asettuivat samalle lähtöviivalle. Ainakin olisi selkiä, mitä tavoitella! Ja kaikista tärkeintä oli lähteä hakemaan omaa parastaan ja kerryttää kokemusta tällaisista kisoista. Ja tietenkin nauttia aivan upeasta reitistä! 

Kisapäivä avautui mitä kauneimmassa kesäsäässä auringon paistaessa lähes pilvettömältä taivaalta. Lähtöviivalla tunnelma oli niin tiivis kuin korona-aikoina suinkin uskalsi. Tosin kisajärjestäjän lupaamia kasvomaskeja ei sitten lopulta saatukaan lähtöalueelle. Startti pamahti klo 11 ja juoksukansa oli irti! Kilpailun alku pistää jo nöyräksi kun heti ensimmäiset kaksi kilometriä ovat tiukkaa nousua Senjan tunnetuimman vuoren Seglan huipulle. Nousua sinne kertyy n 600m. Tavoitteeni oli lähteä rauhassa liikkeelle, sillä ensimmäisessä mäessä ei vielä voisi voittaa mitään mutta hävitä paljonkin. Yritin pitää malttia ja omaa vauhtia muiden puskiessa hirmuista vauhtia. Vaikka kuinka kävelin jyrkkää rinnettä ylös, huiteli syke silti maksimeilla. Kaunis auringonpaiste alkoi tuntua hieman tukalalta ja epäilin, tulisiko puolen litran urheilujuoma sittenkään riittämään ennen ensimmäistä huoltoa, joka olisi vasta 8km kohdalla kahden ensimmäisen vuoren jälkeen. 

Polku Seglalle on sekoitus suuria lohkareita ja irtonaisia kiviä ja hiekkaa. Huipulta avautui upea näkymä alas vuonoon mutta tarkkana oli oltava, sillä pudotus huipulta alas mereen oli äkkijyrkkä seinämä. Hieman ihmettelin, ettei järjestäjän puolesta paikalla ollut minkäänlaisia varoituksia tai opasteita. Ehkä kisaan odotettiin lähtevän vain paikallistuntemusta omaavia juoksijoita. Laskeutuessani vuorelta otin oikein kunnolla varman päälle. Teknisiä ja näin jyrkkiä alamäkiä en oltu tänä vuonna kovinkaan paljon päässyt juoksemaan, joten maltti oli valttia. Tajusin myös, että tämähän oli ensimmäinen juoksuni vuorilla vuoteen! Ei siis ehkä ihan optimaaliset lähtökohdat hakea kauden parasta mutta niillä mentiin. 

Ensimmäisen tiukan vuoren jälkeen pääsin hieman vapaammin rullaamaan tasaisella pätkällä kohti seuraavaa nousua Bardenille. Nousu jyrkkeni loppua kohden ja viimeiset 100nm sain toisinaan käyttää kaikkia raajoja nousemiseen. Kiipeilyllistä osaamista reitti ei kuitenkaan missään vaiheessa vaatinut. Toisinaan polku meni aika läheltä kielekkeen reunaa mutta nämä kohdat oli kierrettevissä niin halutessaan. Tarkkana oli silti oltava koko kisan ajan, niin kuin aina vuorilla liikkuessa.

Bardenin jälkeen kilometrejä oli takana 6 ja nousumetrejä 1100. Hieman minua jännitti, mitä tuleman pitää, sillä ylämäet olivat hapottaneet oikein kunnolla heti alkuun. Bardenilta lasku seuraavalle huollolle oli ihanaa rallattelua toisinaan hyvinkin teknisellä polulla. Sain hyvän vauhdin päälle ja henkistä buustia selkien tullessa vastaan. Jatkoin Noshtin energiageelin syömistä ja urheilujuoman hörppimistä tasaisin väliajoin, jotta paukkuja riittäisi ihan loppuun saakka.

Davenin laaksossa sain mahtavan kannustuksen huoltojoukoiltani (äidiltä <3) ja vesipisteeltä pullot täyteen. Minulla oli mukana tyhjä lötkö, jossa oli urheilujuomajauhe valmiina täyttöä varten. Näin minulla oli seuraavalle etapille yksi pullo vettä ja yksi urheilujuomaa. Edessä oli vielä kaksi tiukkaa nousua Grytetippenille ja Keipenille. Keipenin huipun jälkeen pääsin oikein kunnon lumiliukumäkeen, joka oli niin vauhdikas, etten pysynyt jaloillani lainkaan. Peppumäkeä jaloilla vauhtia jarrutellen pääsin nopeasti juostavammalle polulle jatkamaan. Lumella olin tyytyväinen säärtystimiini, mutta takareidet olisivat toivoneet kevyttä sortsia jykevämpää suojaa iholleen. Kesäinen lumi on karkeaa ja tekee paljaalle iholla pahaa jälkeä.

Keipenin jälkeen jalat rullasivat lennokkaasti ja tuntui, että kroppa on vasta herännyt kisaan. Sisäreisien minikamppailu palautti minut takaisin maan kamaralle ja otin pari Noshtin energiamarmeladia sekä kunnolla nestettä tasapainon palauttamiseksi. Onneksi tämä toimi, eikä kramppeja myöhemmin enää tuntunut.

Toinen ikävä paluu maan pinnalle juoksuhurmoksestani oli kun toisen pitkän lumiliukumäen jälkeen en enää löytänytkään reittimerkintöjä. Reitti oli koko matkalta aika väljästi merkittyä varsinkin kun ottaa huomioon, ettei polku kaikin osin ollut kovin ilmeinen. Minulla meni lähes 10 minuuttia kun etsiskelin oikeaa reittiä rämeikössä. Vasta kun seuraava, reitin ennalta tunteva, juoksija laski luokseni, löysin takaisin reitille. Kyllä harmitti, vaikken kärkisijoista taistellutkaan. Hieman sain kaivella taistelutahtoa viimeisille kilometreille mutta Riveniltä aukeava upea harjannereitti kohti maalia sai mielialan taas kohemaan. Viimeinen mäki oli mutainen ja jyrkkä ja olin kiitollinen kaikista reittiä reunastavista puista, joissa sain roikkua pysyäkseni pystyssä. Viimeinen kilometri juostiin merenrantaa kuivuvien turskien tuoksun siivittämänä (jos tämä tuoksu ei ole ennestään tuttu, niin sanottakoon, ettei se ainakaan allekirjoittaneen mielestä ole kovinkaan herkullinen, muistuttaa vähän koiranruokakauppaa). Maalisuora vielä aallonmurtajaa pitkin Husøyn saarelle. Maaliin saavuin ajassa 5:04;51, joka riitti tällä kertaa naisten sarjan 9. sijaan. Sijoitukseni parani koko kisan ajan, joten alun himmailu oli ehdottomasti hyvä strategia. Nilkkani eivät vaivanneet ollenkaan, mikä oli suuri helpotus ja onni! Nestetys ja energiat toimivat loistavasti Noshtin energiajuomalla, energiamarmeladeilla ja -geelillä sekä vedellä. Varusteiden kanssa ei kisan aikana ollut mitään ongelmaa. Ilman reitin etsimistä olisin ehkä saanut vielä pari sijaa kirittyä mutta se jää jälkiviisastelujen puolelle. Ensi vuonna matkaan vahvempana ja viisaampana! Nyt yksi hieno kisakokemus vahvempana jatkamaan treenailuja ja seikkailuja Norjan vuorilla!